Jasu 4.1.2003-16.8.2018

Jasu, Timon ensimmäinen oma koira, hurjaakin hurjempi karvapallero Coton de Tulear :) Jasu muutti Timon kanssa aikoinaan Etelä-Suomeen ja kulki myös töissä mukana. Jasu oli hyvin itsenäinenkoira, eikä tehnyt mitään palkatta:) Nuorempana poikamiehenä Jasu oli kova vahtimaan kotiaan ja naapuritkin kuulivat, jos joku sattui pihallemme tulemaan:)

Jasu oli kiltti, reipas, aktiivinen ja äärettömän rohkea, peloton karvakasa. Jasua rakasti niin naapurin lapset, kuin aikaisemmassa työssäni kotihoidossa ikäihmisetkin. Jasun turkkiin oli helppo vierittää maailman murheet ja surut: Jasu nuoli kyyneleet kasvoilta ja sai taas olon tuntumaan paremmalta.

Jasu sai viettää kanssamme pitkän ja terveen elämän. Elämän ehtoopuolella toki kuulo ja näkö heikkenivät, mutta jaksoi poika silti olla reipas oma itsensä ja aina kun uusi pentu tuli taloon, jaksoi vanhakin vielä leikkiä. Jasu oli laumamme herra, jota jokaikinen uusi koiramme kunnioitti.

Jasu päästettiin ikiuneen vuosi sitten syksyllä, kun aamulla heikkeni takajalat. Silloin tiesimme, että aika on nyt. Niin tiesi varmasti Jasu myös itsekin. Ikävä on edelleen läsnä, päivittäin. Ajoittain vieläkin kuulee tassunrapinat eteisen parketilla ja pienen tuhinan. Elämä jatkuu, sitä Jasukin olisi toivonut.

Lanacos Basic Elements 12.7.2010-05.11.2015

Paukku jäi perheemme viimeiseksi Dalmatiankoiraksemme. Paukku sairastui allergioihin jo alta 2vuotiaana. Ihoa kutitti, tassut olivat jatkuvasti auki ja korvissa tulehdusta. Eliminaatiodieetillä saimme onneksi tilanteen rauhoittumaan ja ajoittain pitkilläkin kortisonikuureilla.

3vuotiaana Paukulla todettiin uraattikiteitä, mikä ikävä kyllä on perinnöllistä. Paukku joutui tuolloin hätäleikkaukseen, jossa poistettiin virtsaputkesta nuppineulanpään kokoinen kivi joka tukki virtsatiet ja rakosta yksi suurempi kivi sekä runsaasti sakkaa. Paukun toipuminen leikkauksesta ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, vaan sai vielä haavainfektion ja sepsiksen. Ihmeeksi hän siitä toipui ja sen jälkeen alkoi elämä dieettiruualla, jolla virtsaoireilu hävisi muutamaksi vuodeksi.

Marraskuussa, hiukan ennen 5v synttäreitä aamuyöstä alkoi Paukulla jälleen virtsaumpi. En ole koskaan elämäni aikana nähnyt eläintä niin kipeänä kuin silloin. Aamulla eläinlääkärissä tilanne oli toivoton. Uusi kivi tukki jälleen virtsaputkea ruokavaliosta huolimatta ja rakko täynnä hiekkaa ja sakkaa. Ainoana vaihtoehtona olisi jälleen ollut uusi vaativa leikkaus ja todennäköisesti virtsarakkoavanne lähitulevaisuudessa, koska ruokavaliohoito ei Paukulle tehonnut toivotulla tavalla.Silloin raskain mielin yhteisymmärryksessä eläinlääkärin kanssa päädyimme päästämään Paukun kivuista ja nukuttamaan ikiuneen. Ei nuoren koiran elämää ole kulkea avanne virtsarakossa.

Paukku eli lyhyen, mutta onnellisen ja aktiivisen elämän perheemme kanssa. Kaipaamme häntä nyt ja aina...

Ottopojan Satuprinssi 27.2.2000-10.2.2010

Osku oli ensimmäinen oma koirani. Kasvattajan löysin Koiramme lehdestä, enkä silloin oikein tiennyt tuon taivaallista terveystutkimuksista enkä jalostuksestakaan. Lähdin toiveikkaana Sauvoon katsomaan pentuja ja Oskuhan sieltä mukanani silloin lähti.

Oskun kanssa kaikki oli uutta ja totuttelemista koiramaailmaan pennusta asti, mutta niin siitä vain kasvoi hieno ja hyväkäytöksinen koira, jolla oli maailman suurin sydän. Osku rakasti lapsia ja muita ihmisiä. Koirista ei niin välittänyt, koska pentuna sai koirapuistossa toisen koiran kimppuunsa: silti Osku ei muuttunut aggressiiviseksi, vain välinpitämöttömäksi.

Oskua käytin myös kasvattajan avustuksella muutamissa näyttelyissä, ja muutaman kerran pärjäsikin ihan hyvin. Siitä se oma innostus näyttelyihin silloin ilmeisesti sai kipinän :) Oskunkin oli tarkoitus jatkaa näyttelyuraansa ja olisin halunnut käyttää häntä jalostukseen, mutta yllättäen Oskulla todettiin uraattikiteitä. Uraattikiteet saatiin hyvin pysymään poissa ruokavaliolla, eivätkä ne alun löytymisen jälkeen koiraa juuri haitanneet, muutamaa pissatulehdusta lukuunottamatta. Valitettavasti Osku sairastui myös reilu 2vuotiaana kilpirauhasenvajaatoimintaan, joten, jalostukseen Oskusta ei ollut.

Osku vietti aktiivisen ja rauhallisen elämän ensin äitini ja minun kanssa ja loppuelämänsä lasteni ja mieheni kanssa. Kiltimpää ja nöyrempää koiraa en ole eläessäni tavannut, Röllissä näen luonteen puolesta paljon Oskua.

Osku kuoli äkillisesti keittiömme lattialle helmikuun kireimpänä pakkasyönä täysin yllättäen. Todennäköisesti sydän yksinkertaisesti petti, vaikka minkäänlaisia oireita ei aikaisemmin ollut. Vaikka Oskun poismeno oli järkyttävä ja yllättävä, olen näin myöhemmin kiitollinen, ettei meidän tarvinnut tehdä päätöstä siirtymisestä ajasta ikuisuuteen. Osku jätti tassunjälkensä monen ihmisen sydämeen,ikävä on edelleen.