Hallan ja Apen (Koivuojan Tehokas Tellervo & FI KVA-MÄAJ Aarre) pennut syntyivät 28.11 klo 19:30.

5 urosta ja 5 narttua.

Äiti ja pennut voivat tällä hetkellä hyvin.

HALLA ULTRATTU TÄNÄÄN KANTAVAKSI JA VIIKOLLA 48. ODOTETTAVISSA PENTUJA. Hallan sulhaseksi valikoitui Ape, eli Fi Kva-mäaj Aarre.

Kiitos Apen perheelle, että saamme näin hienoa urosta käyttää ja jatkaa metsästysintoista linjaa. Apen perhe kuvaa häntä seuraavasti:

Ape on kaikkia rakastava, erittäin hyvä luonteinen ja tasapainoinen käyttökoira. Molemmilta vanhemmilta tulee korkea työmotivaatio, varsinkin ajoon. Ape on loistava metsästyskaveri ja mukava kotikoira, jonka kanssa on ilo käydä muissakin harrastuksissa. Näyttelyarvosteluissa mainitaan mm. muodoltaan komea raaminen ja ryhdikäs uros, jolla on vahva pää ja kaula.

Halla kävi ensimmäisissä ajokokeissaan ja tuloksena hienosti MÄAJ-1!! Halla tekee tehokkaasti töitä ja haukku on kuuluvaa ja kantavaa. Halla on myös luonteeltaan sosiaalinen, kiltti ja rakastaa lapsia. Hallalla on hyvä hermorakenne ja se on rohkea.

HALLA KANTAVANA. VK 48 ODOTETTAVISSA PENTUJA

Kasvattimme Utu on myös kunnostautunut lintumetsällä. Kiitos Utun perheelle koiran käytöstä siihen, mihin se alunperin on jalostettukin :)

Kasvattimme Kerttu on myöskin hienosti päässyt hakemaan haavakoita ja tekee hienoa työtä metsässä muutenkin. Pieniä reissuja jo ajanutkin. Eiköhän koko porukka vielä kaatojakin jossain vaiheessa vielä saa, niin hienoa työtä kaikki pennut jo metsällä tekevät!

Lillin kanssa kävimme jäljestämässä kolaripeuran pois metsästä. Ilmavainulla mentiin hienosti ja haavakko löytyi. Raukka oli vielä elossa, joten päästimme sen pois kärsimästä. Lillistä olen äärettömän ylpeä; Ilman sen suurempia treenaamisia osasi tehdä juuri sen työn, mitä pitkin :)

Kevät ja kesä on mennyt vauhdilla eteenpäin. Ruskan ja Ralfin pennuista 2 ( Utu ja Hugo) kävivät pyörähtämässä pentunäyttelyssä hienoin tuloksin: Kumpainenkin PPEK 1 ja KP :) Onnittelut perheille tuloksista. Utun kanssa on aloitettu myös jo lintukausi ja älyttömän upeasti on homman jujun jo ymmärtänyt! Suurin osa pennuista jo muutenkin noutaa riistapukkia järvestä ja jäljestää kuin vanhat tekijät:) Kevään taippareita odotellessa :) Kiitollinen ja onnellinen olen heidän perheistään, jotka aktiivisesti touhuavat pentujen kanssa kaikkea sitä, mihin spanieli on alun perin on jalostettukin, kiitos siitä.

Myös mäyräkoirat alkavat täyttämään jo 1v ja jokainen on näyttänyt talven aikana riistaviettinsä: ääntä lähtee, ja sorkan sekä jäniksen perään ulistaan jo kuin vanhat tekijät. Kerttu tyttö on jo haavakoita metsästä hakenut ja ehtinyt käymään ensimmäisissä MEJÄ- kokeissakin! Kiitos ja kumarrus Kertun omistajille koiran monipuolisesta käytöstä. Syksyn jahtikautta odotellaan jo kuumeisesti ja on mielenkiintoista nähdä, millainen ensimmäinen kausi kakaroilla on edessä :)

Lillin kanssa pääsimme tänä kesänä aloittamaan näyttelyt ja hienosti on nuori neiti uransa aloittanut. Viime viikonloppuna paras sijoitus tällä hetkellä Mynämäellä, jossa Lilli voitti oman luokkansa ja ollen parasnarttu 2 ja saaden varasertin! Kesä ollaan treenattu myös taippareihin ja fasaani löytyy jo hienosti ja riistapukkiakin noudetaan niin kuin vanha tekijä.

MEIDÄT LÖYTÄÄ MYÖS FACEBOOKISTA, JONNE USEAMMIN PÄIVITTELEN TÄTÄ NYKYÄ KUULUMISIA JA LAITTELEN KUVIA, KÄYKÄÄHÄN KURKKAAMASSA :)


Petotestin diplomi

Tänään käytiin Usvan ja Hallan kanssa petotestissä. Hienosti meni ja tytöt käyttäytyivät niinkuin pitikin.

Pylpyrä on Usvan arvostelu, Rasti Hallan.

Ruskan ja Ralfin pennut syntyivät talvisena päivänä 1.2-21.

Synnytys meni hyvin ja emo ja pennut voivat hyvin : )

Halla on tänä kautena kasvanut upeaksi metsästäjäksi. Kaatoja ja hyviä ajoja on tullut nyt joka metsästyspäivästä. Haku on laajaa ja tehokasta ja ajo varmaa sekä sisukasta. Harmi, kun kokeisiin ei enää ehditä ennen kauden loppua, mutta ensi syksynä sitten.

Vaikka vuonna 2020 emme koronan vuoksi näyttelyihin päässeet, toi vuosi 2019 kuitenkin Ruskalle vuoden näyttelykoira palkinnon! :)

Usva todettu tiineeksi. Pentuja odotettavissa syyskuun ensimmäisellä viikolla.

Usva kävi treffeillä Fi Kva-A Moskun luona ja treffit sujuivat onnistuneesti. Nyt peukut pstyyn, että treffit tuottaisivat tulosta ja syyskuun alussa meille syntyisi uusia, tulevia huippu ajajia ;)

Ruska kävi silmätarkissa ja jälleen silmät terveet. Muutama ylimääräinen ripsi, niinkuin aikaisemminkin.

Hallakin näytti taitonsa ja päivää vaille 8kk iässä ensimmäinen kaato ja vielä Timolle itselleen!! :) On nää Koivuojan tytöt kyllä eteviä!

Kevät on mennyt yllä kuvatulla tavalla. Korona vaikuttaa meidän elämään tiiviillä työnteolla ja lasten kotikoululla. Vapaa-aika menee levätessä ja akkuja ladatessa. Kevään näyttelysuunnitelmat on saanut haudata, ja katse on jo tiiviisti tulevassa kesässä ja syksyssä. Kesällä olisi haaveena omat pennut Usvalle ja Halla pääsee aloittamaan kunnolla ajo urakkansa peura-ja kaurisjahdissa. Myös Lillin olisi tarkoitus aloittaa näyttelyuransa kesällä ja suunnitelmissa olisi taipparit 9kk iässä :) Nyt on onneksi ollut lämmin kevät ja sula metsä, niin haku- ja jälki harjoituksia ollaan jo kokeiltu, suhteellisen kevyellä menestyksellä...;) Uinti treenit aloitetaan heti, kun ilmat vielä lämpenevät.

Huh, koko syksy mennyt vauhdilla ja vuosikin ehtinyt vaihtumaan. Ruska sai pennut, 2 narttua ja 4 urosta 16.11. Synnytys sujui hyvin ja Ruska oli kuin luotu äidiksi. Hoivasi pentujaan antaumuksella ja maitoa riitti vaikka muille jakaa. Kaikki pennut varattiin jo oikeastaan ennen syntymää ja yksi ipanoista jäi myös meille kotiin:)

Usvan hyvä peura ja kauris kausi jatkui heti juoksujen jälkeen. Jokaisesta jahdista mihin päästy ollaan, on kaato tullut. Parasta ehkä oli kuitenkin se, kun Timo pääsi ampumaan peuran itse Usvan ajosta, vaikka koiramiehenä olikin ;) Tästä on hyvä jatkaa vielä kausi loppuun. Ja kesän juoksuja odotellaan, jos sopiva sulhasehdokas löytyy, on suunnitteilla pieniä mäyräkoiravauvoja;)

Halla näytti myös jo kyntensä peurametsällä: 6,5kk iässä 30minuuttia peura-ajoa!


Timolla takataskussaan tuomarinpaperit, onnea :)

Ruska (Rassel`s Dirdy Dancing) ja Ismo (I`m Yours Vom Wulfekamp) saivat toisensa syyskuussa ja nyt treffit tuottavat tulosta :) Pentuja odotettavissa viikolla 47. Tiedustelut kennel Rassel`s---> mahdolliset narttupennut kaikki jo varattuja!

Usvalta ensimmäinen kaato tälle syksylle! 75min hienoa ajoa ja siitä peura passiin :) Pikkusisko Halla tutkimassa myös saalista :)

VIHDOINKIN! Timosta tuli tänään 14.9.2019 MÄAJ-palkintotuomari.

Rölli kyyhkymetsällä elokuussa 2019, ja saalis oli mitä mainioin:)

Usva antoi peuralle kyytiä 10.9.2019

Ruska valioitui vihdoin 3vuoden iässä Karjaalla 30.6.2019! Voi sitä onnen ja kyynelten määrää, kun nimen eteen sai lisätä Fin Mva :) Suurin kiitos ja kumarrus kuuluu ehdottomasti Ruskan kasvattajille (kennel Rassel`s) Hannelelle ja Kirsille, jotka koiran meille sijoitti ja ovat aina olleet valmiita auttamaan, kannustamaan ja tsemppaamaan. Kiitos.

Usva Ypäjällä 6.10.2018 hienosti MÄAJ-1, tuomarina Risto Kellin

Aivan mahtava päivä ja loistava suoritus pieneltä mäyrinkäiseltä :)

Usvalta kaadettu ensimmäiset peurat syyskuussa 2019!

Ruskan kanssa taippareissa 16.6.2018 ja läpi meni!! Kiitos perheelle ja kasvattajalle tuesta ja tsempeistä!!

Timo Röllin kanssa taippareissa Pöytyällä 16.9.2017 ja läpi meni niin että heilahti :) Kiitos hienosta koirasta Kirsi ja Hannele :)